Tuulesta voimaa: Emtele Automationin tehokkaat tietoliikenneyhteydet tukevat Exilion Tuulen uusiutuvan energian tuotantoa
Kuva: Exilion
Euroopan unioni on asettanut energiavarmuuden asialistansa kärkeen. Samalla uusiutuvien energian käyttöä halutaan tuntuvasti lisätä. EU:n komissio on asettanut uudeksi tavoitteeksi, että uusiutuvan energian osuutta kasvatettaisiin 45 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Suomessa on yksi maailman edistyneimmistä ja luotettavimmista sähköverkoista, mutta muuttuva maailma vaatii kansalliselta verkolta yhä suurempaa kapasiteettia. Suomessa kapasiteetista onkin jo varoitellut kantaverkkoyhtiö Fingrid. Sen
Sähkönjakeluverkkojen kehittäminen on kriittinen askel kohti vihreää siirtymää Read More »
Sopivissa olosuhteissa, kun kostea ja pakkasen puolella oleva ilma kohtaavat, saattaa tuulivoimaloiden lapoihin syntyä jääkertymää. Syntyvä jää voimalan lavoissa sekä heikentää hyötysuhdetta on myös turvallisuusriski jäänheiton- ja jään putoamisriskin myötä. Suomen olosuhteissa lähes kaikissa tuulipuistoissa on jäätämisen, ja siksi myös jäänheiton ja jään putoamisen mahdollisuus olemassa. Riski näihin kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän pohjoisessa puistot
Muuntamoiden automaatio on avain energiaverkkojen tulevaisuuteen. Emtele on parantanut pitkäaikaisen kumppaninsa Helen Sähköverkko Oy:n verkon reagointikykyä ja -nopeutta, käyttövarmuutta ja turvallisuutta jo kymmenen vuoden ajan.
Emtele on vahvistanut Helen Sähköverkko Oy:n verkkoja jo vuosikymmenen ajan Read More »
Suomi nostaa uusiutuvan energian osuuden sähkönkulutuksesta 50 prosenttiin 2020-luvun aikana. Fingridin arvion mukaan aurinkosähkön tuotantokapasiteetti yli kymmenkertaistuu nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Uusiutuvan energian nopea yleistyminen aiheuttaa uusia haasteita sähköjärjestelmän tekniselle toimivuudelle. Myös riskit kriittistä infraa kohtaan ovat kasvaneet. Tietoturva on tarpeen myös suojatuille verkkopalveluille ja -laitteille. Energiainfran tietoliikenteen kehityssuuntia ovat tiedonsiirron kasvavat ja monimuotoistuvat vaatimukset.
Mitä ottaa huomioon aurinko- ja tuulipuistojen tietoliikennepalveluiden valinnassa? Read More »
Joonas Koivuniemi on työskennellyt aiemmin eri johtotehtävissä Empower ja sittemmin Enersense yhtiöissä. Hänen ydintehtäviinsä on kuulunut uusien digitalisuuteen perustuvien liiketoimintakonseptien kehitys. Hän jatkaa Emtelen innovatiivisen liiketoimintakonseptin ja kasvuun tähtäävän jatkuvan palvelun liiketoiminnan kehitystä. Emtelen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Hannu Martikainen tukee strategian kehitystä ja vastaa osaltaan kasvuun tarvittavien resurssien saamisesta hallituksen puheenjohtajana. Hannu Martikainen korostaa,
DI Joonas Koivuniemi on nimitetty 1.1.2023 alkaen Emtele Oy:n toimitusjohtajaksi Read More »
Emtele osallistuu yhdessä Elsetan kanssa Sähkö Tele Valo Av -messuille Jyväskylän paviljongissa 7-9.9.2022 osastolla A-105. Messuinfo ja muut tärkeät tiedot löytyvät TÄÄLTÄ Osastollamme ovat asiantuntijamme kertomassa Emtelen Fiksu verkko™-palveluista. Lisäksi nähtävissä Emtelen VIKE-vikaindikaattorikokoonpanot maakaapeli- ja ilmajohtoasennukseen sekä MUKE-muuntamoautomaatioratkaisumme eri variaatioita. Jaamme osaston kumppanimme Elsetan kanssa, jonka asiantuntijat ovat messuilla esittelemässä yhtiön automaatioratkaisuja. Elsetan missiona on
Emtele ja Elseta yhdessä Sähkö Tele Valo Av -messuilla 7.-9.9.2022 Read More »
Winda Energy Winda Energy Oy on vuonna 2011 perustettu suomalainen tuulivoimatoimija, joka kehittää, rakennuttaa ja operoi tuulivoimapuistoja. Viime vuosina Winda Energy on laajentanut toimintaansa Pohjois-Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta koko Suomen alueelle. Emtelen ja Winda Energyn yhteistyö Winda ottaa Emtelen FieldCom-palvelun käyttöönsä rakenteilla olevissa hankkeissaan. Puistokohtaiset palvelusopimukset ovat pituudeltaan 10 vuoden mittaisia ja pitävät sisällään käytettyjen teknologioiden
Winda Energy luottaa tuulipuistojensa tietoliikenteessä Emtelen FieldCom-palveluun Read More »
Maailmanpoliittinen tilanne on kasvattanut kriittisen infran toimijoihin kohdistuvaa kyberuhkaa, mikä on saanut monet varuilleen. Helsingin Sanomat uutisoi artikkelissaan 10.5.2022 että ”Suomen kriittisen infran yhtiöt ovat Nato-superviikolla varpaillaan, varautuvat kyberiskuihin ja jopa tuhotöihin”. Tivi uutisoi 18.5. Fingridin kertoneen sähköjärjestelmään kohdistuneista hyökkäyksistä. Kriittisen infran hyökkäyspinta on myös kasvanut teollisen internetin (IIoT, Industrial Internet of Things) ratkaisujen hyödyntämisen
Kriittisen infran kyberuhka on kasvanut – varmista ainakin nämä asiat Read More »