Emtele on nyt Emtele Automation – Emtele is now Emtele Automation

Emtele on vahvistanut Helen Sähköverkko Oy:n verkkoja jo vuosikymmenen ajan

Muuntamoiden automaatio on avain energiaverkkojen tulevaisuuteen. Emtele on parantanut pitkäaikaisen kumppaninsa Helen Sähköverkko Oy:n verkon reagointikykyä ja -nopeutta, käyttövarmuutta ja turvallisuutta jo kymmenen vuoden ajan. Erottuvuustekijäksi tässä yhteistyössä ovat muodostuneet käytettävyys, pitkäaikainen kokonaispalvelu sekä matalat elinkaarikustannukset.

Helen Sähköverkko Oy on asiakasmäärältään Suomen kolmanneksi suurin sähkönjakeluun keskittyvä yritys. Jakelun lisäksi Helen varmistaa, että sähköverkko toimii aina ja kaikissa olosuhteissa. Toiminta-alueelle sijoittuu suuri määrä merkittäviä ja korkean kriittisyysluokan kohteita, jolloin sähkön toimitusvarmuus on elintärkeää. Kasvavan kaupungin uusien asiakkaiden sujuva liittäminen ja kustannustehokkuus ovat myös tärkeitä tehtäviä ja tavoitteita.

Avaimet käteen

Heleniläisten halu kehittää ja automatisoida verkkoaan alkoi jo 15 vuotta sitten. Lähtötavoitteena oli muun muassa muuntamoiden kaukokäytön, hälytystietojen, vianpaikannuksen ja mittaustietojen mahdollistaminen. Yhtiö aloitti toisen toimijan kanssa 2008, mutta viiden vuoden jälkeen tarkastettiin markkinatilanne ja Emtele päätyi kilpailutuksen voittajaksi. Ensimmäinen muuntamoautomaatioon liittyvä pitkäaikainen elinkaaripalvelusopimus solmittiin ”avaimet käteen” –periaatteella 2014. Sopimus sisälsi kaukokäyttö- ja mittaustoiminnallisuuden asentamisen ja ylläpidon 200:lle muuntamolle, jonka optiokauden aikana tuli 150 muuntamokohdetta lisää sopimuksen piiriin.

Muuntamoautomaatiolla on saavutettu erittäin hyvät tulokset sähköverkon varmuuteen. Nyt 2020 tehty 3+2 vuoden jatkosopimus kattaa kaukokäyttö- ja mittaustoiminnallisuuden 150+100:lle muuntamolle. Helen Sähköverkon noin 2700 muuntamosta jo noin kolmannes on automatisoitu, tämä on maailmanlaajuisestikin korkea taso.

Kilpailutuksissamme on painotettu erityisesti käytettävyyttä. Valitsemamme toimijan tulee sitoutua käytettävyystasoon, jota yhdessä seurataan. Kokonaisuuden toimivuus on monesta osa-alueesta koostuvassa isossa järjestelmässä tärkeä näkökulma, kuvaa suunnittelupäällikkö Aki Hämäläinen.

Emtele tuottaa Helenille jatkuvana projektina automaatiolaitteiden rakentamisen, testauksen ja toimituksen, ja jakeluverkon urakointikumppani huolehtii asennuksesta. Heleniltä arvellaan uusia kohteita tulevan yli 50 vuodessa, yhteensä kohteita on toiminnassa n. 550. Automatisointiin sisältyy myös mobiilitietoliikenteen toimittaminen ja kokonaisvaltainen kunnossapito. Huollon lisäksi Emtele vastaa mahdollisista laitevioista, ylläpitosopimus on solmittu 15 vuodelle.

– Ongelmatapauksista tehdään tiketti Emtelen toimesta proaktiivisesti tai asiakkaan toimesta, jolloin Emtele hoitaa vasteaikojen puitteissa järjestelmän tai vikaantuneen osion kuntoon, kuvailee Hämäläinen.

Joustavuus, helppous ja ketteryys on ollut yhteistyössä tärkeää. 

– Me olemme määritelleet haluamamme toiminnallisuudet ja Emtele on määritellyt soveltuvat automaatiotuotteet, joista koostaa meille sopivan kokonaisuuden. Näitä myös joustavasti pystytään päivittämään.

Konkreettisia hyötyjä

Muuntamoautomaation avulla vian sijainti saadaan nopeammin selville, jolloin jopa tuntien kestäviä keskeytyksiä voidaan lyhentää vain minuuttien pituisiksi. Helen Sähköverkko on muuntamoautomaatioiden edelläkävijä: sähkönjakelun keskeytysten keskimääräinen kesto minuuteissa asiakasta kohti on ollut keskimäärin vain 3 min, ennätyksen ollessa alle 1,5 min. Samaan aikaan on saavutettu EU:n pääkaupunkeihin verrattuna alhaisimmat asiakastariffit. Automaatio yhdessä maasulkuvirran kompensoinnin kanssa ovat mahdollistaneet 50% vähennyksen jakelun keskeytyksiin.

Johtavan asiantuntijan Mika Loukkalahden mukaan muuntamoiden kauko-ohjaus mahdollistaa, ettei työntekijää tarvitse lähettää paikalle. Tästä on erityisesti hyötyä normaaleissa kytkentätarpeissa, mutta myös vikatilanteissa:

Vikaindikaatiolla pystytään kohdentamaan ja rajaamaan vian sijainti nopeasti etänä. Muuntamolta saadaan kunto- ja mittaustietoa sekä hälytyksiä, kuten esimerkiksi ovihälytyksiä, kaasunpaine- ja lämpötilahälytyksiä. Tilanteen näkeminen kokonaisuutena auttaa välillisesti myös investointisuunnittelua.

Helenin mukaan kumppanuus on sujunut hyvin. Ongelmia voi esiintyä esimerkiksi palvelinten kaatuessa, mutta ongelmat saadaan usein helposti taklattua. Toimintaa myös kehitetään yhdessä:

– Vaikka Emtele ei ole laitetoimittaja, he arvioivat, olisiko uusille toiminnallisuuksille tarvetta, onko jokin komponentti tullut elinkaarensa päähän tai olisiko toinen komponentti ajankohtaisempi, kertoo Loukkalahti.

Kun kyse on laajasta järjestelmästä johon panostetaan, kustannustehokkuus on punainen lanka. Helen Sähköverkolta kerrotaan tämän olevan Emtelellä kunnossa: ymmärretään mikä on toiminnallisuusvaatimus ja paljonko se saa maksaa. Viime vuosina komponenttien saatavuus on vaikeutunut ja hinnat nousseet läpi toimialojen. Hämäläinen kiittelee Emtelen suoriutumista myös tässä asiassa: toimitukset eivät esimerkiksi ole myöhästyneet ja asennuksia on kokoajan saatu tehtyä.

Sujuvaa yhteistyötä

Emtelen toimitusjohtaja Joonas Koivuniemen mukaan asiakkuus on Emtelelle erityisen merkityksellinen:

– Helen Sähköverkko Oy:llä on yksi maailman parhaista sähköverkoista, helsinkiläiset pääsevät todella vähillä häiriöillä. Heiltä löytyy maailmanluokan osaamista jakeluverkkojen operointiin. On kunnia olla edelläkävijän kumppani ja olemme myös oppineet matkalla paljon.

Loukkalahden ja Hämäläisen mukaan Heleniltä ollaan oltu tyytyväisiä pitkäaikaiseen kumppanuuteen. He myös antavat suosituksensa Emtelelle.

– Olemme olleet hyvinkin tyytyväisiä ja voimme suositella muillekin samantyyppisille toimijoille. Kysehän on haastavasta kokonaisuudesta kun tällä laajuudella halutaan, että kaikki pelaa yhteen. Yhteistyö on toiminut hyvin ja Emtelen alussa antama lupaus on isossa kuvassa toteutunut.

Lisätietoja / Helen Sähköverkko Oy:

Mika Loukkalahti
Johtava asiantuntija

+358 50 559 2940, mika.loukkalahti(at)helen.fi

Aki Hämäläinen
Suunnittelupäällikkö

+358 50 502 1334, aki.hamalainen(at)helen.fi

Lisätietoja / Emtele Oy:

Joni Ekholm

Business areas MUKE and FieldCom

+358 40 508 7308, joni.ekholm(at)emtele.com

Joonas Koivuniemi
CEO
+358 40142 1123, joonas.koivuniemi(at)emtele.com.