Synnyimme sähköisissä merkeissä

Emtele syntyi vuonna 2005, kun asiakkaamme halusivat meidät mukaan kehittämään uusia strategioita koneiden ja laitteiden etämonitorointiin.

Tähän tarpeeseen loimme liiketoimintaekosysteemin, jonka avulla oli mahdollista toimittaa laajoja kokonaisratkaisuja. Ja tähän liiketoimintamme perustuu edelleen. Kanssamme voi määritellä avaimet käteen -ratkaisun: pitkäaikaisen, jopa 15 vuoden tai koko elinkaaren pituisen palvelusopimuksen yhden toimijan kanssa.

Emtele ottaa kokonaisvastuun koko toimituksesta ja sen jälkeisestä ylläpidosta ja viankorjauksesta.

Etämonitoroinnin automatisointia

Etämonitoroinnilla tähtäämme laitteiden huollon ja kunnossapidon liiketoimintaprosessien automatisointiin. Tällaisia toteutuksia ei ennemmin ole ollut mahdollista saada saman toimittajan valikoimasta. Tärkeänä osana konseptiamme on patentoimamme ainutlaatuinen viantunnistusratkaisu (VIKE).

Suljetut pilvipalvelu- ja viestintäteknologian ratkaisumme, teknologioiden koordinointi ja kokonaisuuden hallinta ovat alkuajoista huomattavasti monimuotoistuneet. Ja pikantin pisteen i:n päälle on tuonut tietoturvallisuuden hallinta.

Emtele tänään

Olemme nykyisin Suomen markkinajohtaja sähkönjakeluyhtiöiden kaukokäyttö- ja vianpaikallistamisen ratkaisuissa. Sopimuksista kilpailemme laitetoimittajataustaisten kilpailijoidemme kanssa hyvällä menestyksellä. Tuoreimmat asiakkaamme toimivat uusiutuvien energiamuotojen parissa.

Taustamme on palveluoperaattoripuolella, mikä selittää nimemme lisäksi myös ajatteluamme. Emtelen omistavat suomalaiset työntekijät, yksityiset henkilöt, yritykset ja sijoittajat. Omistuksessamme ei ole kytköksiä laitetoimittajiin.

Ja huomenna

Nämä ratkaisut ovat myös pitemmälle kehitetyn maailmanlaajuisen ennakointiin perustuvan konseptimme perusta. Sen tavoitteena on tarjota asiakkaillemme katkeamatonta virrantuottoa ennustavalla ylläpidolla ja koko infrastruktuurin optimoinnilla.

Kehitämme konseptia ja arvioimme sen näkyvän toiminnassamme lähivuosina.

Missiomme

Emtelen missio on sähköverkon jakelun ja tuotannon häiriöttömyys.

Se tarkoittaa, että parannamme sähköverkkojen luotettavuutta.

Missiomme

Emtelen missio on sähköverkon jakelun ja tuotannon häiriöttömyys.

Se tarkoittaa, että parannamme sähköverkkojen luotettavuutta.

Yhteyshenkilöt

Joonas Koivuniemi
CEO
+358401421123
Ville Sallinen
Concept design and sales
+358 40 744 8731
Erkki Viitala
R & D
+358 50 595 0900
Joni Ekholm
Business areas MUKE and FieldCom
+358 40 508 7308
Kai Rauhamäki
Project manager and technical expert
Jere Maijala
Technical Expert